Kissanpennun madotus

Kuten koiranpennuilla myös kissapentujen merkittävin sisäloinen on sukkulamatoihin kuuluva suolinkainen.  Kissanpennuilla matotartunta aiheuttaa laihtumista, pömppövatsaisuutta, oksentelua ja ripulia. Tällöin kissanpennun kasvu hidastuu sekä karvapeitteen laatu ja yleiskunto heikkenevät. Myös hengitystieoireita, kuten yskää ja keuhkotulehdusta voi esiintyä, kun loisen toukkamuodot vaeltavat pennun elimistössä. Suolinkaistartunta altistaa muille sairauksille ja sisäloisista kärsivän kissanpennun suoja taudinaiheuttajia vastaan voi jäädä riittämättömäksi rokotuksen jälkeen. Ulosteessa tai oksennuksessa nähtävät suolinkaiset ovat merkki hyvin voimakkaasta tartunnasta. Suolinkainen voi tarttua myös ihmiseen, joten erityisesti pikkulapsiperheissä on huolehdittava lemmikin sisäloishäädöistä. Kissanpennun madotus onkin tästä syystä koko perheen terveyden kannalta tärkeää. 

Suolinkaistartunta kissan emolta pennuille

Kissaemon tiineyden aikana saama suolinkaistartunta siirtyy maidon välityksellä kissanpennuille syntymän jälkeen. Kissanpennut eivät saa matotartuntaa ennen syntymää, mikä poikkeaa koirasta. Drontal tabletteja voi käyttää tiineyden ja imetyksen aikana, mutta ne eivät sovellu alle 6 viikon ikäisille kissanpennuille. Dronspot matolääkettä voidaan käyttää tiineyden ja imetyksen aikana. Noin viikkoa ennen synnytystä annettu Dronspot ehkäisee suolinkaistartunnan siirtymistä maidon välityksellä emolta pennuille.

Suolinkaisnaaras tuottaa tehokkaasti munia ja grammassa kissan ulostetta voi olla tuhansia mikroskooppisen pieniä munia, joita ei voi silmin havaita. Ulosteen mukana eritetty muna kehittyy noin neljässä viikossa tartuntakykyiseksi. Suolinkaisen munat ovat erittäin kestäviä ympäristössä ja voivat säilyä tartuntakykyisinä vuosia. 

Kissanpennun ripulointi

Kissanpennun ripulointi voi aiheutua useista eri asiasta, kuten stressistä, sopimattoman ruuan syömisestä, tulehduksista tai kissan sisäloisista. Kissalle kannatta tarjota helposti sulavaa ruokaa pieninä annoksina useita kertoja päivässä. Sisäloisten aiheuttama ripuli heikentää huomattavasti pienen kissan kuntoa. Jotta saadaan tietää, mistä kissanpennun ripulointi johtuu, on hyvä ottaa ulostenäyte. Kissanpennuilla eniten ripulia aiheuttavat syyt ovat loiset, infektiot ja ruokavalio.

Dronspot kissalle

Dronspot paikallisvaleluliuos on kissan matolääke, ilman taistelua tableteista. Apteekista ilman reseptiä.

Lue lisää

Dronbits koiralle

Dronbits lihanmakuiset tabletit tehoavat kerta-annoksena koiran pyörö- ja heisimatoihin.

Lue lisää

Tuotteet

Drontal-tuotteet kissojen ja koirien madotukseen. Apteekeista ilman reseptiä.

Lue lisää